Viikon haasteena oli palapeli. Päädyin tekemään nimenomaan palapelin palan näköistä kun ei sellaista vielä kansioista löydy, muihin malleihin onkin tullut pilkottua.

Mulla ei elämä mene aina kuten elokuvissa, ja koska viime viikko oli hankalammasta päästä tein itselleni tsemppileiskan muistuttamaan miksi sitä on tässä tilanteessa vaikka se juuri sillä hetkellä ketuttaakin. Ja sikäli teemana palapeli kävi varsin kivasti, on vaan päiviä kun ne juupelin palat ei tunnu käyvän yksiin millään..

Kuva on peräisin poikani albumista, nelivuotiaan ottama siis. Ilmeisesti hän tuppaa olemaan juuri tällä korkeudella että useinkin löydän kamerasta näitä takapuolikuvia =D

Palapelin palat näytti sen verran labyrintiltä, että lisäsin sinne polun ja lintusia kuljeksimaan. Haitarikukkia on tullut väännettyä useampikin, nyt piti kokeilla puolikasta viuhkaa. JA pisteenä iin päälle BG:n haaraniitit keskelle.

Ja sellaiselle joka tästä "ammatista" mahdollisesti haaveilee, huomautuksena että tässä oli nimenomaan HYVÄ arki kuvauksessa. ;) Tsemppileiska tuntui toimivan, mieli kääntyi taas hivenen paremmaksi!