Oikeastihan olin pakkailemassa/katsomassa tavaroita lauantaiseen skräppäystapaamiseen. Mutta jotenkin siinä kävikin niin, että huomasin yhtäkkiä viettäneeni useamman tunnin puuhapöytäni parissa nyhertämässä.

Leiskassa liimojen kuivuessa tuli osallistuminen pskiksen tämänviikkoiseen Liila -haasteeseen.

Taitaapa olla ensimmäinen kortti joulukorttien jälkeen =)

Mieli taitaa kaivata jo lumetonta aikaa, sillä kesäkuvat vetoaa jotenkin kummasti..

Hauska kun tätä kuvaa katsoo niin taidan vielä vähän tehdä jotain lisäyksiä tuon otsikon päälle.. Paperisuikaleiden ryttääminen tuli ihan selkänahasta ennenkuin hoksasinkaan että olin sitä juurikin Xingillä ihastellut. Kukkarykelmän epämääräinen lankahässäkkä oli silkka kokeilu, ei aiheuttanut ihastusta mutta eipä niin paljon vihastustakaan että olisin sen pois ottanut.

*huoh* kesää odotellessa..