Tiedättekö niitä perhealbumeja, joissa perheenjäsenet poseeraa vimpan päälle puettuina syntymäpäivä- tai joulutunnelmissa?

Sitten on niitä vähän toisenlaisia albumeja. Niitä joissa on sivukaupalla puskia ja pöheikköjä, kukkia ja hapsenkakkiaisia. Pihapatsaita ja lipputankoja kaikista ilmasuunnista, pikku pörriäisiä sekä urbaanin pihan häirikköeläimiä. Ehkä ei jää epäselväksi kumpaa laatua meidän kaapista löytyy =)

Inspiksen viikon haasteena oli päävärit, ja päädyin kuviin joissa on vahvat värit juurikin sinisestä, punaisesta ja keltaisesta. Ja kohteena on, niinkin mielenkiintoinen kuin tyhjä jalkapallokenttä sekä sitä ympäröivä verkkoaita ja kerrostalot..

Tykkään näistä kuvista paljon. Koska ne on otettu viime keväisen valokuvauskurssin tiimoilta, päädyin pohtimaan omaa valokuvaamistakin. Otsikko viittaa siihen miten tykkään juuri sellaisista kuvista joissa on vähän tarkkaa ja paljon epätarkkaa. Valitettavasti mun kamerani ei anna siihen juurikaan mahdollisuutta, mutta tähän mennessä Kela ei vielä ole myöntänyt kotiäidille digijärkkäriavustusta, joten sillä täytyy pärjätä.

Oikeassa reunassa on jotain yritelmää embossata, mutta se jäi niin hailakaksi että päädyin viivoittamaan reunan. Ja mahdollisimman vinksalleen tietenkin.. :/ Hankala haaste, tuntui että kaikki paperit on murrettu johonkin suuntaansa.

Teksti vielä lähempää: (pahoittelut keinovalon heijastuksesta..)