Vietin sunnuntain koko päivän yökkärihousuissa.. Sehän tarkoittaa sitä että talosta ei ole poistuttu (tässä tapauksessa koska perhe sairasti) ja onnistuin Buranan voimalla ompelemaan vaikka sun mitä. Verhoja tuli kolme kappaletta. Niiden ompelua olen lykännyt jo melko tovin, se kun ei ole järin inspiroivaa vaikka onkin nopeaa. Ja hurraa kun ne sain valmiiksi, sitten saattoi hyvällä omallatunnolla tehdä jotain muutakin. Tuloksena oli muutama sivukiinnitteinen  taskuvaippasekä pipo juniorille. Pipo on tehty herran vanhasta 92cm kokoisesta pitkähihaisesta paidasta. Jouduin sitä aikoinaan restauroimaan jotta herran pää mahtui siitä läpi, mutten malttanut heittää roskiin sen jäätyä pieneksi kun kuva oli niin hauska. Pipo toimii molemmin puoleisesti, sisäpuoli on ruskea, minun vanha äitiyspaita josta hihat on päätyneet jo toisaalle, tähän meni puolet takakappaleesta.

En oikein itse tästä piposta syttynyt. Lieneeköhän syynä se, että se on ehkä aavistuksen liian tiukka, ja päässä muistuttaa kortonkia.. Kuvasta tämä mielikuva ei onneksi nyt välity. Tai sitten syy on taas tässä päässä, eikä niinkään itse pipossa ;)