Ohjeistus tämän kuun kisassa oli seuraavanlainen

•  työn pohjana tulee käyttää jotakin käsityömateriaalia, esim. kangasta
•  työssä/jokaisessa osiossa tulee käyttää käsityömateriaaleja
•  työssä tulee käyttää vähintään kolmea valokuvaa
•  tarinan ei tarvitse olla pitkä, mutta sellainen tulee löytyä työstä
•  toteutustapa muuten vapaa

Tiesin heti mitä täältä tulee, sillä tämä on ajatuksen tasolla ollut jo pitkään.

Eli sehän on sohvatyyny. Ensimmäinen ajatus oli tehdä se matkakuvista, ja koska meillä ei ole vuosiin matkusteltu olisin halunnut tehdä sen sisarelleni heidän kuvistaan. Hän vaan ei saanut kiinni mun visiostani lainkaan, ja nyt on todettava että hyvä niin. Eipä tarvinnut miettiä tulosta siltä kantilta mistä toinen tykkäisi, vaan sai tehdä ihan taas itsensä näköistä.

Valokuvat on laitettu sivuun leiskan tekoa varten, nyt täytyy ne varmaan pujotella kansioon sillä tämähän tuli nyt tässä.

"Etusivu" näyttää tältä Tämä puoli on tehty minun ja puolison vanhoista farkuista. Kuvat on siirtokalvolle printattu. Farkkupalat on ommeltu rouheasti sikin sokin näkyvästi siksakaten päälle. Kuvat oli tarkoitus silittää suoraan kankaaseen, sillä siitä ei tummakaan kangas kuulla läpi. Näin tein, ja totesin ettei ole järin hyvä idea, varsinkaan kun keskeltä poskea menee siksakki :/ Joten kuvat on silitetty vaalealle kankaalle, joka on siksakattu pääliseen ruskealla langalla, ja minusta siitä tuli ihan hauska kehys kuville. Tästä puolesta löytyy otsikko, sekä tarinointi (vasemman reunan ruskea pläntti) joka kuuluu " Aurinkoisen luonteen ja pippurisen tahdon lisäksi tästä tytöstä löytyy myös ilmettä". Tekstit on tulostettu siirtokalvolle. Näiden kanssa mulla oli nerokas idea toteuttaa samaa kuin paperinkin kanssa, eli töpsytellä reunoja, tässä tapauksessa ruskealla kangasvärillä. Olisi saattanut onnistuakin jollei minun kangasvärini olisi ollut pigmenttiä+ruiskuemulsiota joka on niin löröä että siirtokalvo imaisi sen "töpöttelyn" itseensä kuin sieni töpöttelijän päästellessä "iiiiiiiik" -tyyppisiä ääniä. Se on nyt sitten ruskea pohjainen teksti.

Jokaisen kuvan vieressä on pikkuinen pitsi. Tämä oli liian hyvä tilaisuus jättää käyttämättä, nimittäin ne on kaikki reunapitsien virkkausharjoitteluja. Tätä työtä varten tehtyjä, mutta mitenkään en niitä mitannut ja vallan vahingossa niistä tuli jotakuinkin kuvien kokoon sopivat. Molemmin puolin menee ruskealla muliinilangalla varsipistoin kirjottua vartta/köynnöstä/mitälieneekään. Kukat on molemmin puolin leikattu oranssista huovasta (tuttu ja turvallinen oranssi/ruskea -yhdistelmä taas vallallaan..). Tämän puolen kukat on pistelty kuvassa näkyvin pikku pistoin. Kaikki reunapitsit on kiinnitetty siten, että uloin reuna on irtonainen ja minusta livenä näyttää mukavammalta. (Tämän kuvan pitsi ei ole onnistunein harjoitus, mutta ei tekijäänsä juurikaan haittaa). Myös aiemmassa kuvassa näkyvä virkattu kukka on tätä varten tehty.

Mikä ilo onkaan ollut näitä pitsejä nyhrätessä, ettei ne tällä kertaa päädykään sohvapöydän laatikkoon pyörimään vaan kerrankin johonkin hieman näkyvämmälle!

Toisesta puolesta on yleiskuva vain siinä ensimmäisessä sohvalla otetussa otoksessa. Sen puolen pohjana on veljeni vanhat farkut. Tässä kuitenkin sen puolen virkattu kukka sekä toisen kuvan reunapitsit Tämäkin kukka on kiinnitetty vain jokaisen kierroksen sisäosalta, jolloin kärjet ovat jääneet irtonaiseksi.

Tämän puolen kukat ovat erimalliset ja kiinnitetty toisennäköisillä pistoilla (mikä sitten ikinä lieneekin nimeltään, joku tietäväinen voinee kommenttiin lisätä).Nämä pistot sopi näihin kukkiin loistavasti. Keskusta jäi tyhjäksi ja kukat näyttää hieman täytetyiltä kun jäävät pulskaksi keskeltä.

Kovin teki mieli laittaa nappeja tai edes pikkuisen puuhelmiä, mutta tarkoitus on kuitenkin että tätä voi myös käyttää ja siihen on miellyttävä nojailla. Jokusen päivän se on sohvalla ollut, ja hyvin toimii! Ensin oli visio ja ennenkuin huomasinkaan olin vahingossa onnistunut lopputuloksessakin ;) Sisätyyny on hyödynnetty vanhan sohvan tyynystä. Kiinnitys on vetskarilla, en saanut vanhasta tyynystä vetoketjua irrotettua ehjänä, joten se on tähän uutena hankittu.

ps Pidätän oikeuden muokkailla tätä tekstiä, sillä ilta-aika ei ole minulle parasta kirjoitteluaikaa; virheitä löytyy ja muuta häröä..