Taannoisen syntymäpäiväni kunniaksi ostin Two Peasilta Amy Tanin kurssin. Ja jos ei muuta, niin kyllä on tämä kurssi ainakin inspiroittanut tekemään ja varsinkin kaivelemaan niitä olemassaolevia varastoja.
Tunnustan omaavani hieman sitä vikaa että aina mieli halajaa jotakin uutta sinne varastoon jemmattavaksi, joten tällainen inspiroituminen ei taida olla pahitteeksi ;) Tähän valitsin kirjaintarratkin sen perusteella että mitä vanhemmasta päästä, sen parempi, vaikka niistä puuttui useampaa tarvittavaa kirjainta. Tämän kurssin myötä olen myös asettanut itselleni useamman haasteen käyttää jotakin tiettyä koristetta tms, joten näitä inspiroitumisen myötä syntyneitä tuotoksia saattaa tännekin valua pikku hiljaa.

Tässä leiskassa marssitaan jonkun pahaa aavistamattoman mökkinaapurin pihalla kun järven jäällä kävely ei tuntunutkaan hyvältä idealta ja oli pakko rantautua pikaisesti. Onneksi tämä mökkinaapuri ei ollut kotosalla, mutta itselleni siitä tuli silti varsin syyllinen olo tunkeutua toisten pihamaalle ja mökin nurkille näin julkeasti.